INT. PERHEEN KOTI - KEITTIÖ - PÄIVÄ
Jo sulkee hanan ja kuivaa kätensä keittiöpyyhkeeseen, joka on riippunut samassa koukussa kolmekymmentä vuotta. Hän osoittaa tuolia.
Istu. Ei kun istu, koska sun tekee kohta mieli kävellä ympäriinsä, enkä mä haluaisi, äidin keittiössä. Mä myin sen. En 'harkitse'. Myin. Sanoin tiistaina kyllä Kellyjen tyttärelle, sille joka jakoi ennen lehdet. Sillä on kaksi lasta ja se haluaa puutarhan. Se itki kun näki omenapuun. Se kelpaa mulle.
Sä olisit halunnut keskustella. Siksi en keskustellut. Sä olisit sanonut 'ei hätiköidä' sillä äänellä, ja mä olisin suostunut, koska mä suostun aina kun sä käytät sitä ääntä, ja sitten olisi taas sunnuntai.
Tiedätkö sä, mitä sunnuntai on. Sunnuntai on silta. Kaksikymmentä minuuttia tänne, kaksikymmentä takaisin, kolme vuotta. Mä ilmaan patterit. Mä juoksutan hanoista vettä, ettei se seiso putkissa. Mä laitan tammikuussa lämmityksen tunniksi päälle, ettei kosteus mene sen kirjoihin. Mä leikkaan nurmikon. Mä puhun herra Adeyemin kanssa aidan yli siitä, pidetäänkö me talo, ja sanon 'me', ja se on niin ystävällinen, ettei kysy, ketä meistä se on ikinä nähnyt.
Sä tuut jouluna. Sulla on lapset ja matka, mä tiedän. Mutta 'päätetään yhdessä' on tarkoittanut, että 'Jo päättää olemalla päättämättä, joka sunnuntai, loputtomiin', ja tiistaina, kun seisoin tämän altaan ääressä hana auki putkien takia ja katsoin veden valuvan viemäriin, mä tajusin, etten enää suostu siihen.
Joten. Kauppa viedään loppuun kahdestoista päivä. Sen kirjat on laatikoissa. Hyvät on mun autossa, loput on sun, riitele mun kanssa siitä, mikä kuuluu mihinkin. Avain on sen koukussa. Mä ajan nyt sillan yli, oikeaan suuntaan, enkä tule takaisin hakemaan ruohonleikkuria.