EXT. KAHVILA - PÄIVÄ
Jonah tarttuu ukkinsa käsiin ja siirtää ne pois tämän kaulukselta. Hänen oma kyynärvartensa on täynnä kuulakärkikynällä kirjoitettua tekstiä.
Seis. Kädet alas. Anna sen kauluksen olla, mä laitan sen. Okei. Se tulee neljältä. Kello on kolme viisikymmentäyksi. Siinä on yhdeksän minuuttia, ja mulla on yksitoista sääntöä. Ne on mun kädessä. Älä kato mun kättä. Kato mua.
Sääntö yksi. Älä mainitse polvea. Kukaan ei halua ekoilla treffeillä kuulla siitä polvesta. Mä en halua kuulla siitä polvesta, ja mä sentään rakastan sua.
Sääntö kaksi. Kysy siltä jotain. Sitten, ja tää on se vaikea kohta, odota. Älä vastaa sen puolesta. Sä teet niin. Sä kysyit leipomon mieheltä, onko kiire, ja sitten sanoit, että 'varmasti on', ja kävelit ulos.
Sääntö kolme. Jos se tilaa kakkua, sä tilaat kakkua. Jos se ei tilaa, sä et tilaa kakkua etkä sitten syö sen kakkua. Tää on mummon. Sori. Mutta se lukee mun kädessä, niin.
Säännöt neljästä seitsemään koskee hattua. Eli siis ei hattua.
Sääntö kahdeksan, raha. Sä maksat. Paitsi jos se haluaa maksaa. Sitten sä väität vastaan, muttet liikaa, kaksi kertaa, ja kolmannella sä annat sen voittaa ja sanot, että 'ensi kerralla sitten'. Sillä tavalla tulee ensi kerta. Mä luin sen.
Ootko sä ollut ennen tämmösillä? Muiden kuin mummon kanssa? Et? En mäkään. Okei. Eli me ollaan samalla viivalla. Ei se mitään. Sehän on oikeastaan hyvä.
Miksi sä katot ovea. Onko se toi? Vihreä takki? Okei. Unohda säännöt. Sääntö yhdeksän on hengitä. Kymmenestä ja yhdestätoista ei saa selvää, mä oon hikoillut niiden päälle.
Anna käsi. Mä kirjoitan siihen 'kysy jotain'. Pienellä, ettei se näe. No niin. Mene. Mä oon bussipysäkillä. Jos menee huonosti, mä yskäisen.