INT. AUTOKOULUN AUTO - TUTKINTOPAIKAN PYSÄKÖINTIALUE - PÄIVÄ
Tobyn molemmat kädet ovat yhä ratilla. Hän seuraa syrjäsilmällä tutkinnon vastaanottajan kynää ja kääntyy hyvin varovasti tätä kohti.
Voinko mä ihan, ennen kuin sä kirjoitat mitään. Mä tiedän, että kynä jo liikkuu. Mä näen sen. Mutta mä haluaisin, että tapahtumajärjestys tulisi kirjattua, koska se liikenneympyräjuttu ei näin jälkikäteen ajateltuna ollut kokonaan mun syytä.
Yksi. Opasteet. Siellä on kyltti, jossa lukee Keskusta, ja nuoli, joka osoittaa mun mielestä pensasaitaan. Kaksi. Kuorma-auto. Sä näit sen kuorma-auton. Sillä oli mielipiteitä siitä, millä kaistalla se oli, ja ne mielipiteet muuttui. Kolme, ja tässä mä haluan olla reilu itseäni kohtaan, peilit mä tarkistin erinomaisesti. Sä sanoit niin. Sä sanoit ääneen 'hyvä'. Mä kuulin. Se on kirjattu, sun omalla äänellä.
Ja sitten se kohta, joka myönnettäköön näyttää pahalta matkustajan paikalta, eli pysähtyminen. Puolivälissä ympyrää. Vilkku väärään suuntaan. Mä en aio loukata sua väittämällä, että auto teki sen itse.
Se oli mun mummo. Siinä keskisaarekkeella. Se hoitaa kunnan kukkapenkkejä, tiistaisin, huomioliivi, sellainen pieni polvialusta. Mä tulin mutkan ympäri, ja se nousi ja heilutti, istutuslapiolla, koko käsivarrella, eikä omalle mummolle voi olla vilkuttamatta. Ei voi. Kukaan ei voi. Sun lomakkeessa ei ole sille ruutua, mutta pitäisi olla. Mä heilutin, auto teki sen mitä autot tekee kun toinen käsi irtoaa, ja kuorma-auton kunniaksi täytyy sanoa, että se oli tosi ymmärtäväinen.
Joten. Osittainen vastuu. Jaettu seitsemänkymmentäneljävuotiaan naisen ja pensasaidan kanssa. Ruksaa mitä pitää, en mä väitä vastaan. Pyydän vaan, että aika nopeasti, koska se sai orvokit valmiiksi ja tulee tänne, ja jos se kysyy miten meni, mun pitää olla jo ulkona tästä autosta.