EXT. SATAMAMUURI - ILTA
Lea istuu muurilla paperinen lauttalippu kädessään. Hän ojentaa sen ja vetää takaisin ennen kuin ystävä ehtii ottaa sen.
Ennen kuin sä sanot mitään. Mä tiedän, miltä tää näyttää. Yksi lippu. Mä näin sun ilmeen, kun otin sen esiin. Sä luulit, että mä lähden ilman sua. Istu, muuri on kuiva, mä tarkistin.
Mä kävin toimistolla lounasaikaan. Maureen oli tiskillä, kysyi kenelle se tulee, ja mä sanoin sen ennen kuin olin päättänyt. Sanoin sun nimen. Perjantai, kymmenen yli seitsemän, yksi aikuinen, yksi pyörä. Pyörä sun pitää silti maksaa itse. Mä en saa maksaa sitä. Pyörän pitää kuulemma olla henkilökohtaisesti paikalla.
Sä oot maaliskuusta asti puhunut itseäsi jäämään. Aina kun koululta tulee jotain, sä luet sen mun keittiönpöydän ääressä ja sanot sitten, että 'No, katsotaan', ja katot mua. Niin kuin se johtuisi musta. Niin kuin sun pitäisi kuulla multa, että mene. Joten tässä mä sanon sen. Ihan rahalla.
Mä en tule. Mä tiedän, mitä me sanottiin. Mä oon sanonut 'ensi vuonna' niistä markkinoista asti, ja sä oot ollut niin kiltti, ettet oo huomannut, että mä tarkoitan sitä. Mä tykkään olla täällä. Tykkään sumusta ja kaupasta ja siitä, että tiedän jokaisen koiran nimen. Niin saa olla. Sä et tykkää, ja niinkin saa olla, ja jommankumman meistä pitää oikeasti tehdä se eikä vain istua muurilla puhumassa.
Se on sun nimellä. Maureen kirjoitti sen väärin, mä käskin tehdä uuden. Älä halaa. Mä alan itkeä, ja sitten sä jäät, ja sitten mä oon maksanut pyörästä, joka ei mene minnekään. Perjantai. Kymmenen yli seitsemän. Ota pyörä mukaan.