Lokki: Nina ja Trepljov

Trepljov

Nina! Nina! Se olette te... te... Minä ihan aavistin sen, koko päivän sieluni oli kauheassa tuskassa. Oi, minun hyväni, minun rakkaani, hän tuli! Ei itketä, ei itketä.

Nina

Täällä on joku.

Trepljov

Ei ketään.

Nina

Lukitkaa ovet, muuten joku tulee sisään.

Trepljov

Kukaan ei tule.

Nina

Minä tiedän, että Irina Nikolajevna on täällä. Lukitkaa ovet...

Trepljov

Tässä ei ole lukkoa. Minä panen nojatuolin eteen. Älkää pelätkö, kukaan ei tule.

Nina

Antakaa minun katsoa teitä. Lämmintä, hyvä olla... Tässä oli silloin olohuone. Olenko muuttunut kovasti?

Trepljov

Olette... Olette laihtunut, ja silmänne ovat tulleet suuremmiksi. Nina, on jotenkin outoa, että näen teidät. Miksi ette päästänyt minua luoksenne? Miksi ette ole tähän asti tullut? Tiedän, että olette asunut täällä jo melkein viikon... Kävin luonanne joka päivä monta kertaa, seisoin ikkunanne alla kuin kerjäläinen.

Nina

Pelkäsin, että te vihaatte minua. Näen joka yö unta, että katsotte minua ettekä tunne minua. Kunpa tietäisitte! Siitä asti kun tulin, olen vain kulkenut täällä... järven rannalla. Olin talonne lähellä monta kertaa enkä uskaltanut tulla sisään. Istutaan. Istutaan ja puhutaan, puhutaan. Hyvä täällä on, lämmin, kodikas... Kuuletteko, miten tuulee? Turgenevilla on kohta: ”Hyvä sen on, joka tällaisina öinä istuu kattonsa alla, jolla on lämmin nurkka.” Minä olen lokki... Ei, ei se. Mitä minä sanoinkaan? Niin... Turgenev... ”Ja auttakoon Herra kaikkia kodittomia kulkijoita”... Ei se mitään.

Trepljov

Nina, te taas... Nina!

Nina

Ei se mitään, minulle tulee siitä helpompi olo... En ole itkenyt kahteen vuoteen. Eilen myöhään illalla menin puutarhaan katsomaan, onko meidän teatterimme vielä pystyssä. Ja se seisoo yhä. Itkin ensimmäisen kerran kahteen vuoteen, ja minulta helpotti, mieli kirkastui. Näettekö, en itke enää. No niin, teistä on siis jo tullut kirjailija... Te olette kirjailija, minä näyttelijä... Mekin jouduimme pyörteeseen... Elin iloisesti, kuin lapsi: aamulla heräsi ja alkoi laulaa; rakastin teitä, unelmoin maineesta, ja nyt? Huomenna varhain aamulla matka Jeletsiin kolmannessa luokassa... talonpoikien seassa, ja Jeletsissä sivistyneet kauppiaat tunkevat kohteliaisuuksineen. Karkeaa on elämä!

Trepljov

Miksi Jeletsiin?

Nina

Otin kiinnityksen koko talveksi. On aika lähteä.

Trepljov

Nina, minä kirosin teitä, vihasin, revin kirjeenne ja valokuvanne, mutta joka hetki tiesin, että sieluni on sidottu teihin ikuisesti. En pysty lakkaamaan rakastamasta teitä, Nina. Siitä asti, kun menetin teidät ja tekstejäni alettiin painaa, elämä on ollut minulle sietämätöntä, minä kärsin... Nuoruuteni ikään kuin revittiin minulta yhtäkkiä, ja minusta tuntuu, että olen elänyt maailmassa jo yhdeksänkymmentä vuotta. Minä kutsun teitä, suutelen maata, jolla olette kulkenut; minne tahansa katson, kaikkialla näen kasvonne, sen lempeän hymyn, joka loisti minulle elämäni parhaina vuosina...

Nina

Miksi hän puhuu noin, miksi hän puhuu noin?

Trepljov

Olen yksin, kenenkään kiintymys ei lämmitä minua, minulla on kylmä kuin maanalaisessa holvissa, ja mitä tahansa kirjoitan, kaikki on kuivaa, kovaa, synkkää. Jääkää tänne, Nina, rukoilen teitä, tai antakaa minun lähteä kanssanne! Nina, miksi? Jumalan tähden, Nina...